Kuten kaikki tiedämme, mönkijät usein mielletään vain huvitteluun käytetyiksi ajoneuvoiksi, eikä niitä ajatella kovin usein hyötykäyttöön soveltuviksi. Tosiasiassa mönkijöistä on
-
-
Mönkijä on hieman tuntemattomampi moottoriajoneuvo, kun niitä aletaan lyömään peräkkäin listaksi. Kaikki kyllä tunnemme ja olemme varmasti joskus edes kokeilleet mopoa, autoa, tai
-
Mönkijät ovat yleistyneet hurjasti viime vuosien aikana, ja useat nuoret toivovatkin niitä valmistujais- tai syntymäpäivälahjoiksi. Monet vanhemmat ottavat heti ensimmäisenä selvää lupien
-
Moottorikelkkailu on Suomen merkittävin talvikauden motorisoitu liikuntamuoto. Sillä on huima merkitys matkailualalla, harrastuksena ja työkäytössä. Erityisesti Pohjois-Suomessa
-
Mönkijät ovat muuttuneet suuresti alkuaikojen hitaista ja kömpelöistä kolmipyöräisistä, joiden kanssa piti tyytyä ajelemaan pitkin teitä muun maaston ollessa liian haastavaa. Tänä
-
Mönkijällä ajaminen on vauhdikas ja hauska moottoriurheilun muoto, joka vaatii hyvää keskittymistä, koordinaatiota ja tasapainoa. Vaikka mönkijällä, jonka nimi viittaa hitaaseen
-
Mönkijät ovat suosittuja kulkuneuvoja ympäri maailmaa erityisesti alueilla, joissa on pitkä ja luminen talvi. Ensimmäisiä mönkijän tapaisia kulkuvälineitä käyttivät Iso-Britannian ja
-
Etenkin Yhdysvalloissa mönkijät ovat olleet suuressa suosiossa jo useamman vuosikymmenen ajan. Yhdysvalloissa myytiin jo yli puoli miljoonaa mönkijää vuodessa silloin, kun Suomessa vastaavat
-
Mönkijöitä voi nykyään nähdä melkein missä vain. Alun perin Yhdysvalloissa keksitty kulkuneuvo on tänä päivänä erittäin monipuolinen työkone, huviväline ja vapaa-ajan kulkuneuvo.
-
Suomalaiset ovat yleisesti ottaen aktiivisia ja rakastavat ulkoilmassa touhuilua, johon mönkijä soveltuu erinomaisesti. Monipuolisena maastoajoneuvona mönkijä sopii sekä työntekoon että